Avainsana-arkisto: etusivu

STT-konserni vahvistuu ostamalla LVI-Valkosen liiketoiminnan

Kotimainen täyden palvelun talotekniikan asiantuntijayritys Suomen Talotekniikka hankki omistukseensa LVI-Valkosen liiketoiminnan. LVI-Valkonen Oy on keskittynyt vaativiin talo- ja energiatekniikan LVI-saneeraushankkeisiin Keski-Uudellamaalla. LVI-Valkosen perustajaomistaja Olavi Valkonen jää kaupan jälkeen konserniin vähemmistöomistajaksi ja vastaamaan aluejohtajana Keski-Uudenmaan liiketoiminnasta.

LVI-Valkosen liikevaihto on ollut vuositasolla 1-2 miljoonaa euroa työllistäen noin 10 talotekniikan ammattilaista. Liiketoimintakaupan avulla Suomen Talotekniikka -konserni pystyy tarjoamaan asiakkailleen kattavammin talotekniikan osaamista ja palveluita Uudenmaan alueella. Osana Suomen Talotekniikka -konsernia liiketoimintaa on tarkoitus kasvattaa merkittävästi nykyisestä. Yritysjärjestely vahvistaa osaamista KVR-urakoinnissa, energiatehokkuudessa ja elinkaarikumppanuuksissa. Liiketoimintakaupan johdosta konsernin henkilöstön määrää on tarkoitus lisätä eikä siten kaupalla ole negatiivista vaikutusta nykyiselle henkilöstölle. Yhtiö toimii jatkossa nimellä Suomen Talotekniikka Mäntsälä Oy ja toimipiste säilyy Mäntsälässä Lahdentien varrella olevassa kiinteistössä.

Suomen Talotekniikka suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä, kustannustehokkaita talotekniikkaratkaisuja asuin-, liike- ja julkiskiinteistöille. Konsernin palvelualueet ovat LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys- ja energiatekniikan aloilla sekä kiinteistöjen teknisten järjestelmien suunnittelussa, rakentamisessa, saneerauksessa ja kunnossapidossa. Konsernin liikevaihto on noin 27 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee 200 talotekniikan ammattilaista. Yritysjärjestelyn jälkeen konsernin toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Mäntsälässä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Mikkelissä ja Pieksämäellä.

LISÄTIETOJA
Olavi Valkonen, toimitusjohtaja, LVI-Valkonen Oy, p. 040 517 4807,
olavi@lvi-valkonen.fi
Jani Räsänen, hallintojohtaja, Suomen Talotekniikka STT-Yhtiöt Oy, p. 050 324 1101, jani.rasanen@suomentalotekniikka.fi

http://www.suomentalotekniikka.fi

Ilmavesilämpöpumppu ja kaukolämpöpaketti rivitaloyhtiöön: säästö 60%

Kohde on pienehkö rivitaloyhtiö johon asennettiin Panasonic Wh-12 ilmavesilämpöpumppu ja kaukolämpöpaketti öljykattilan tilalle.

Ilmavesilämpöpumppu hoitaa yhtiön lämmöntarpeen aina -13°C pakkaseen asti jonka jälkeen Gebwellin kaukolämpöpaketti alkaa avustamaan lämmöntuotannossa.

Panasonic myös esilämmittää käyttöveden 300 litran käyttövesivaraajassa 50° mistä se johdetaan kaukolämpöpakettiin, joka lämmittää veden aina 65°C:een, jonka jälkeen se johdetaan hanoihin. Käyttövedenkierto on hoidettu kokonaisuudessaan kaukolämpöpaketin kautta.
Kohteen asennukset suoritettiin marraskuussa 2013 ja seurantaa tehtiin noin 2 vuoden ajan. Vuositasolla säästetään noin 60% lämmityskuluissa vanhaan järjestelmään verrattuna.

Rivitaloyhtio kaukolämpöönVanhan järjestelmän   purkutöitä. Kuvassa vanha varaaja on jo purettu pois, mutta öljykattila näkyy taustalla.

rivitaloyhtio_ilmalampo_kaukolampo
Valmis lopputulos

Rivitaloyhtiö ilmalämpöpumputKuva ulkoyksiköstä.